Muutosehdotuksia Suomen pandemiasuunnitelmaan

Koronaviruspandemian ollessa jo käynnissä Suomen arvioitiin olevan yksi parhaiten pandemioihin varautuneita maita: Euroopassa sijalla 5 ja maailmassa sijalla 10 (https://www.verkkouutiset.fi/nama-maat-varautuivat-parhaiten-pandemiaan/#061136c4). Todellisuus ei kuitenkaan vastaa arviota. Vaikka Suomi on pärjännytkin paremmin kuin moni muu maa, ei Suomi kuitenkaan ole lähelläkään kärkikymmenikköä. Monia asioita on tehty oikein, mutta myös monia virheitä on tehty, ja tehdään edelleen. Suomen varautuminen pandemioihin perustuu influenssavirukseen. Monet viime vuosina epidemioita aiheuttaneet virukset ovat kuitenkin siitä poikkeavia, ja sen takia toimintasuunnitelma on ollut liian kapeakatseinen. Zoonoosien määrä on ollut kasvussa, eikä mitään syytä kehityksen kääntymiselle ole olemassa.

Pandemiasuunnitelmassa ei myöskään juuri korostu taudin ennakoiva torjunta. Samoin tartuntatautilaki ei ainakaan selvästi kerro, että toimia pitäisi tehdä ennakoivast. Päin vastoin, monista toimista sanotaan, että ne tulee tehdä, jos ne ovat tarpeellisia epidemian torjumiseksi. Tämä on vielä tulkittu viime aikoina niin, että toimia pitää tehdä vain, jos on selvää että ne ovat ehdottoman välttämättömiä (laki ei toki ole näin muotoiltu, mutta se mahdollistaa myös tällaisen tulkinnan). Näiden sijaan suunnitelma korostaa esimerkiksi terveydenhuollon pärjäämistä ja suojaamista. Suunnitelma on lähtökohtaisesti laumaimmuniteettiin tähtäävä, eikä siinä ole selviä askelmerkkejä toimintatavoille.

Käyn tässä tekstissä läpi joitain puutteita, joita on ilmennyt koronaviruspandemian kohdalla ja ehdotuksia, miten näiden kanssa voisi toimia paremmin tulevaisuudessa. Uskon, että näistä ohjeista voi olla tulevaisuudessa hyötyä. Silloin, kun suojataan ihmiset hyvin tartuntataudilta, suojataan samalla myös talous. On väärin ajatella, että rajaustoimet ovat lähtökohtainen syy talouden huonolle pärjäämiselle. Rankkojen rajoitustoimien tarve johtuu sen sijaan torjuntatoimien liian myöhäisestä aloittamisesta, jonka takia epidemia voi olla edennyt niin pitkälle, että ainoastaan tylpät keinot ovat riittävän tehokkaita tartuntamäärien painamiseen muilla keinoin hallittavalle tasolle.

Kommunikointi

Ensimmäinen, merkittävä virhe ihmisten käyttäytymisen vaikuttamisessa on ollut huono ja virheellinen kommunikointi. Vaikka paljon puhuttu paniikin lietsominen ei ole hyödyllistä, on kuitenkin uhkan ja taudin vähättely vaarallista. Ihmiset eivät tällöin osaa varautua tarpeeksi ajoissa pandemiaan. Sen vuoksi myös ihmiset eivät tee omatoimisia, lieviä ja yhteiskunnalle vähemmän haitallisia varotoimia. Sellaisia ovat esimerkiksi kotivaran päivittäminen, riskialueille matkustamisen vähentäminen sekä kotiin jääminen minkäänlaisten, lievienkään oireiden ilmettyä. Myöhemmin on myös vaikea muuttaa ihmisten käyttäytymistä, jos alkuun on tiedotettu vaikkapa että "kyseessä on keskimäärin hyvin lievä tauti" tai "tauti ei vaikuta olevan kovin herkästi leviävä", kuten koronaviruspandemian aikana on Suomessa tehty.

Suositukset

1. Uuteen virukseen liittyy luonnollisesti epävarmuustekijöitä. Sen takia on tärkeä kommunikoida ne myös ihmisille. Kommunikoinnin tulee olla selkeää, ja tulee selvästi kertoa ne asiat, jotka ovat vielä epävarmoja. Ihmisille on helpompi kertoa tietoihin tarkennuksia kuin oikaista virheellistä tietoa - jopa silloin, kun epävarmuus on suurta. (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pasi-malmi/covid-19-eli-miksi-julkisorganisaatioilla-on-taipumus-levittaa-julkisuuteen-vaaraa-tietoa-kriisien-aikana/)
2. Epävarmuuden kommunikoinnin tulisi jatkua läpi koko kommunikaatioketjun viranomaisilta median kautta kansalaisille, eikä olla vain ketjun alkupäässä.
3. Mahdolliset virheet tulee oikaista nopeasti ja selkeästi.

Tilannetiedotus

Vaikka koronavirusepidemian etenemisestä tiedottamisessa on ollut Suomessa myös onnistumisia, myös parantamisen varaa on. Esimerkiksi koronakartta (https://thl.fi/koronakartta) kertoo monenlaista tilastollista tietoa. Se kuitenkaan ei kerro juurikaan laadullista tietoa epidemian hallinnasta. Esimerkiksi tartuntaketjujen selvittämisen onnistumiesta ei ole yhtenäistä tiedotusta, vaan niistä kertovat sairaanhoitopiirit tai jopa yksittäiset ihmiset, jos kertovat. Samoin esimerkiksi juuri tämänhetkistä tilannekuvaa ei ole esitetty kovin tarkasti. Jälleen kerran, yksittäiset ihmiset itse päivittävät erilaista tietoa, kuten paikkakuntakohtaisia karttoja, tarttuvuuslukua, positiivisten testitulosten osuuksia viimeisiltä päiviltä/viikoilta jne. Näistä avoin tiedottaminen auttaisi kansalaisia saamaan parempaa käsitystä tilanteesta sekä torjuntatoimien tehokkuudesta. Esimerkiksi taloudellisen toimeliaisuuden kannalta olisi hyvä, jos ihmiset tietäisivät vaikkapa tartuntaketjujen olevan tarkasti tiedossa. Vastaavasti jos tartuntaketjut eivät ole tarkkaan tiedossa, se voi muistuttaa ihmisiä pitämään varotoimia yllä. Jos kumpaankaan suuntaan olevaa tietoa ei ole tarjolla, osa ihmisistä voi turhaan vältellä toimeliaisuutta, tai vastaavasti osa voi jättää varotoimia noudattamatta.

Suositukset

1. Tilanteen etenemisestä tulee tiedottaa avoimesti ja monipuolisesti. Ihmiset pärjäävät paremmin tiedon kuin epävarmuuden kanssa.
2. Tiedotuksessa pitää olla sekä määrällistä että laadullista tietoa ja sen tulee palvella kokonaiskuvan muodostamista mahdollisimman helposti.

Ennakoiva toiminta

Suomen, kuten monen muunkin Euroopan maan, toimia on värittänyt reagointi ennakoinnin sijaan. Matkustusrajoituksia laitettiin vasta, kun tauti oli jo levinnyt kustakin maasta. Maan sisäisiä rajoituksia asetettiin vasta, kun näytti, että tehohoidon kapasiteetti voi ruuhkautua. Testausta on ajettu ylös tosissaan vasta sitten, kun oli jo ollut pitkään selvää, että testauksen tulee olla laajaa. Kasvomaskeja ei ole otettu käyttöön kuin vasta ensimmäisen tartuntahuipun jo ollessa takana.


Monissa Aasian ja Oseanian maissa kuitenkin toimiin ryhdyttiin ennen kuin maissa oli ensimmäistäkään todettua tautitapausta. Tällaisia ovat esimerkiksi Uusi-Seelanti, Australia, Hongkong, Taiwan, Vietnam, Mongolia - ja monet muut. Nämä maat ovat pärjänneet huomattavasti pienemmillä tartuntojen määrillä, kuolemantapauksilla sekä yhteiskunnallisilla rajoituksilla. Pääsääntöisesti vaikutukset talouteen ovat myös olleet pienempiä. On parempi "panikoida" - eli ennakoida - kuin reagoida. Reagointi on aina jälkijunassa tapahtuvaa.

Kääntäen sama pätee myös rajoitusten purkuun. Rajoituksia ei pidä purkaa liian nopeasti, eikä vain sillä perusteella että epidemiatilanne on hyvä. Koska ilman väestössä olevaa immuniteettia taudinaiheuttajat leviävät eksponentiaalisesti, tilanne on räjähdysaltis. Siksi ainakin joidenkin torjuntatoimien jatkaminen on välttämätöntä epidemian saamiseksi hallintaan. Epidemian kehityssuunta on tärkein tarkasteltava asia absoluuttisten lukumäärien sijaan. On myös huomioitava, että osa muista tekijöistä voi toimia luontaisena rajoituksena epidemialle, ja sen päättyminen tai hiipuminen on kompensoitava muilla toimilla. Samoin maan toimista riippumattomat tekijät voivat kiihdyttää epidemiaa. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kesälomakausi, ihmisten käyttäytymisen muutokset tai epidemian pahentuminen maan ulkopuolella.

Suositukset

1. Ennakoinnin tulee olla ensisijainen keino epidemian torjumisessa.
2. Ennakoivat toimet saavat alussa olla ylimitoitettujakin. Niillä saadaan kuitenkin ostettua aikaa, ja liian voimakkaiksi osoittautuneita toimia on helppo purkaa jälkikäteen.
3. Varotoimia ei pidä purkaa liian aikaisin.
4. Varotoimet pitää purkaa varovaisesti, ja kaikkien purkujen seurauksia pitää tarkkailla.
5. Tarvittaessa varotoimia on kiristettävä hyvin nopeasti reagoiden.
6. Luontaisten epidemiaa rajoittavien tekijöiden vaikutukset on huomioitava ja kompensoitava epidemian rajaustoimissa.

Taudin vakavuuden arviointi

Suomen arviot koronaviruksen vakavuudesta menivät pahasti pieleen. Ensimmäiset arviot olivat 0,05 prosentin luokkaa kuolleisuudessa. Nykyiset arviot ovat 0,6 prosentista yli yhteen prosenttiin. Virhe on vähintään kymmenkertainen, mahdollisesti jopa yli 20-kertainen. WHO:n arvio oli joidenkin prosenttien luokkaa. Sekin oli siis todennäköisesti virheellinen, mutta kerroin oli ehkä 2-6. On myös turvallisempaa olettaa tauti hieman todellisuutta vaarallisemmaksi.

Se, miksi Suomessa tauti aliarvioitiin niin pahasti, perustui nähtävästi ajatukseen, että hengitystieinfektion leviämistä ei voi pysäyttää, vaan tauti pysähtyi Wuhanissa yksinkertaisesti siihen, että niin moni ehti jo sairastaa taudin ja saada immuniteetin. Kuolleiden määrä suhteessa asukaslukuun silloin johtaisi noin 0,05 % arvioon. Tällaisen oletuksen tekeminen on äärimmäisen vaarallista ja epätieteellistä. Virheen huomaamiseen olisi pitänyt olla useita syitä:

Kiinan rankat rajoitustoimet. Jos kyseessä olisi ollut vain vähän ärhäkämpi influenssa, Kiina tuskin olisi tehnyt niin rajua talouden sulkemista.

Tehohoidon ruuhkautuminen Italiassa. Koska Italiassa tehohoito ruuhkautui hyvin pian taudin alkaessa leviämään ja kuolleita oli hyvin pian jo useita tuhansia, vaikka tauti oli rajattu maan yhdelle alueelle, olisi pitänyt huomata, että luvut eivät senkään vuoksi voi täsmätä.

"Epidemian liiallinen hidastuminen" Suomessa olisi pitänyt viimeistään olla hälytysmerkki siitä, että jos epidemia pystyttiin Suomen kansainvälisesti arvioituna hyvin lievillä toimilla kääntämään laskuun, oli Kiinassa taatusti onnistuttu rajaamaan tauti ennen minkäänlaista laumaimmuniteettia. Sen sijaan Suomessa varoiteltiin toistuvasti siitä, että epidemia on jo hidastunut liikaa.

Lisäksi taudin vakavuuden arvioinnissa pelkkä kuolleisuuden arviointi on harhaanjohtavaa. Lukuisten tutkimusten mukaan SARS-CoV-2 on voimakkaasti invalidisoiva virus, joka voi aiheuttaa pysyviä vaurioita useisiin sisäelimiin, mukaanlukien keuhkot, munaiset, maksa, haima, sydän ja keskushermosto. Lisäksi tauti voi aiheuttaa kuukausien sairastamisen jopa sellaisille, jotka eivät ole missään välissä tarvinneet sairaalahoitoa. Suomessa tästä on menossa tutkimuksia, mutta mitään virallista arviota näistä ei ole, koska ulkomainen tutkimustieto on jälleen viranomaistahoilla sivuutettu täysin.

Suositukset

1. Pandemian vakavuus tulee arvioida huolellisesti ja kansainvälisessä yhteistyössä.
2. Mahdollisille epävarmuuksille on jätettävä tilaa. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti on toimittava pahimman realistisen skenaarion mukaan, ei lievimmän tai edes keskimääräisen.
3. Epävarmuuksia tulee poistaa asteittain tieteelliseen tutkimukseen perustuen sitä mukaa kun luotettavaa tietoa on saatavilla, ei pelkillä epävarmoilla oletuksilla.
4. Pelkkä kuolleisuus ei kerro kuin pienen kuvan taudin vakavuudesta. Myös muut haitat on huomioitava. Ei voida lähteä oletuksesta, että taudista on täysin toipunut kun akuutti vaihe on ohi, ja on lähdettävä jälleen pessimistisestä, ei optimistisesta arviosta.
5. Kansainvälinen yhteistyö taudinkuvan arvioinnissa tulee olla jatkuvaa molempiin suuntiin.

Leviämistapojen arviointi

Suomen koronastrategia on perustunut, ja edelleen perustuu, monelta osin influenssamalliin. Influenssan osalta merkittäviä leviämistapoja ovat ensisijaisesti kosketustartunta ja toissijaisesti suora pisaratartunta. Aerosoli- tai ilmaleviämisen mahdollisuutta ei ole influenssan osalta edes harkittu. Leviämismalli perustuu toisaalta interventiohavaintoihin (käsihygienia) ja toisaalta myös lähes sata vuotta vanhoihin tutkimuksiin pisaroiden käyttäytymisestä.

Koronaviruksen osalta on kuitenkin hyvin aikaisin huomattu muualta, että virus leviää myös aerosoleina esimerkiksi ilmastoinnin mukana. Lisäksi feko-oraalinen tartuntareitti (ulosteiden ja niistä muodostuvien aerosolien kautta tapahtuva tarttuminen) on mahdollinen.

Suomen koronaohjeet perustuvat vain pisara- ja kosketustartunnan rajaamiseen. Sen takia turvavälisuositus ja käsihygienia ovat ainoat jäljelle jäävät rajaukset elokuussa. Vaikka käsihygienia voi vähentää koronatartuntoja, tästä ei itse asiassa ole tutkimusnäyttöä. Samoin turvaväli laimentaa aerosolia, joten siitä on hyötyä. Turvavälit ovat hyödyllinen, mutta eivät riittävä varotoimi. Koska koronaviruksessa vaikuttaa olevan suuri merkitys myös virusaltistuksen määrällä, on monia keinoja, joilla voidaan vähentää sekä tartunnan riskiä että tartunnan vakavuutta. Näitä ovat turvavälien lisäksi kasvomaskit, riittävän väljä tilojen käyttö, hyvä ilmanvaihto, ilmanpuhdistus ja ilman sopiva kosteus. Lisäksi ilmavirtojen suunta tulee suunnitella ilmanvaihdossa niin, ettei ihmisiä ole rivissä ilmavirran suuntaisesti, koska tällöin ilmavirta puhaltaisi viruspartikkelit suoraan henkilöstä toiseen.

Muitakin tartuntareittejä on olemassa. Esimerkiksi jotkin taudinaiheuttajat leviät eläinten välityksellä (villieläimet, lemmikit, hyönteiset jne.), jotkin sukupuoliteitse, jotkin ruumiineritteistä, osa kosketuksessa jne. On tärkeää tunnistaa kaikki mahdolliset tartuntareitit, jotta torjuntatoimet voidaan kohdistaa oikein.

On myös tunnistettava oireettoman leviämisen mahdollisuus ja selvitettävä sen vaikutus mahdollisimman tarkkaan: mikä on oireettoman leviämisen merkitys, minkälaiset tekijät vaikuttavat siihen (esimerkiksi ikä), missä taudin vaiheessa oireetonta leviämistä tapahtuu jne.

Samoin leviämisen muuta dynamiikkaa on tutkittava ja tietoa tulee päivittää jatkuvasti. Esimerkiksi koronavirus eroaa influenssaviruksen leviämisestä. Influenssa tyypillisesti leviää tasaisena aaltona, ja yksittäiset ihmiset useimmiten tartuttavat vain vähän muita ihmisiä. Koronavirus puolestaan leviää ryppäinä, joissa yksi supertartuttaja voi tartuttaa jopa kymmeniä ihmisiä, kun taas iso osa ihmisistä ei tartuta ketään muita. Tartuntatapa vaikuttaa jälleen siihen, minkälaiset toimet ovat tehokkaimpia keinoja epidemian hallinnassa.

Suositukset

1. Taudin tartuntareitit on tutkittava ilman ennakko-oletuksia muun, samantapaisia aiheuttavan taudin tartuntatavoista.
2. Tietoa on päivitettävä jatkuvasti yhteistyössä muiden maiden kanssa.
3. Uusi tutkimustieto on huomioitava torjuntamenetelmissä, ja siitä on päivitettävä tietoa aktiivisesti.
4. Suosituksia on annettava myös silloin, jos tieteellinen näyttö on vain osittaista etenkin siinä tapauksessa, että torjuntatoimi ei ole kohtuuton suhteessa oletettuun hyötyyn nähden.
5. Jos näyttö on vahvaa, on harkittava erilaisia pakollisia keinoja (esimerkiksi maskipakko tietyissä tilanteissa).
6. Tartuntatapojen dynamiikkaa tulee tutkia ja toimia mukauttaa sen perusteella (mm. oireeton leviäminen, tartuntojen ryvästyminen jne.).
7. Leviämistilanteita tulee tutkia yhteistyössä ulkomaiden kanssa ja korkean riskin tilanteet tulee pyrkiä estämään mahdollisimman tehokkaasti (esimerkiksi yhteislaulu sisätiloissa koronaviruksen osalta).
8. Etenkin riskiryhmien suojelussa tulee huomioida varotoimet tiukemmin. Pisara- tai ilmatartunnan riskin ollessa mahdollinen tulee heidän kanssa tekemisissä ollessaan epidemian ja sen riskin aikana käyttää tarpeellisia turvakeinoja, kuten kasvomaskeja tai suojakäsineitä.

Epidemian mallinnus

COVID-19 -epidemiassa Suomessa on ollut ilmeistä, että mallinnus on tehty väärillä parametreilla. Sen sijaan vuoroin sohva-, keittiö-, nojatuoli- ja harrastelijaepidemiologeiksi tituleeratut yksityishenkilöt ovat toistuvasti luoneet tarkempaa tilannekuvaa kuin esimerkiksi THL:n mallinnusryhmä. Hyvinkin karkea malli, jonka parametrit ovat riittävän hyvät, antaa parempaa kuvaa kuin maailman paras epidemiamalli, jonka parametrit ovat täysin väärin. Syitä vääriin parametreihin on varmasti ollut monia. Tiedeyhteisö ei kuitenkaan päässyt arvioimaan mallinnusta ennen kuin epidemia oli jo jatkunut useita kuukausia. Edelleenkään uusinta mallia ja kaikkea dataa sen taustalla ei ole avattu, vaikkakin lukuisten pyyntöjen ja vaatimusten jälkeen jotain osia on nyt avattu. Nykyisellä tyylillä virheellisiä oletuksia ja tietoja on käytännössä mahdotonta korjata riittävän aikaisin.

Suositukset

1. Epidemian mallinnusta tulee tehdä rinnakkain ainakin kahdessa tiimissä, jotka eivät kommunikoi keskenään.
2. Epidemian mallinnus tulee tehdä avoimeen dataan ja malliin perustuen niin, että se on jatkuvasti mahdollista arvioida myös ulkopuolelta.
   

Karanteenit

Suomen tämänhetkinen lainsäädäntö on nihkeä laajojen karanteenien suhteen. Laki vaatii mm. palkan korvaamista ja tietyissä tilanteissa myös valvontaa. Toisaalta taas omaehtoiset karanteenit ovat Suomessa hyvin väljiä. Niiden merkitys on kyseenalainen, koska ne sallivat esimerkiksi töissä ja koulussa käymisen, asioinnin ja julkisen liikenteen käytön. Koronaviruksen suhteen tämä kaikki myös ilman tärkeintä varotointa, eli maskin käyttöä. Lainsäädännön pitäisi pystyä ottamaan huomioon epidemian laajuus, eli jos isoja ihmismääriä on laitettava karanteeniin, sen on oltava mahdollista. Tällöin voisi tulla kysymykseen esimerkiksi matkustukseen liittyvän karanteenin korvattavuuden poistaminen ainakin tietyiltä alueilta ja tietyin ehdoin. Jos kotikaranteeniin määrätään vain yksi talouteen kuuluva ja oireeton leviäminen on taudissa mahdollista, ei ole riittävää, että vain yksi henkilö taloudesta on karanteenissa, koska hän voi tartuttaa muut perheenjäsenet, vaikka hän olisi itse oireeton.

Suositukset

1. Karanteenilainsäädäntö on muutettava joustavammaksi niin, että se huomioi tilanteen, jossa suuri määrä ihmisiä voidaan määrätä karanteeniin.
2. Omaehtoisen karanteenin ehtoja on tiukennettava huomattavasti nykyisestä.
3. Karanteeneja tulee seurata ja niiden rikkomisesta tulee määrätä rangaistus.
4. Sen mukaan, mitä poikkeuksia karanteeniin sallitaan, tulee noudattaa taudin mukaisia turvamääräyksiä erittäin tarkasti (esimerkiksi maskipakko voidaan kohdistaa omaehtoisessa karanteenissa olevalle, jos hänelle sallitaan välttämätön asioilla käyminen).
5. Karanteenin tulee koskea koko taloutta jos karanteenissa olevaa ei voi täysin eristää muista talouteen kuuluvista (esimerkiksi erillinen rakennus).

Rokote

Koronavirusepidemian kohdalla on käynyt myös ilmi, että Suomi on jo alkuvaiheessa sitoutunut yhteen rokotteen valmistajaan (GSK), vaikka muut valmistajat ovat tätä edellä (mm. AstraZeneca). Koska ero voi olla jopa vuoden mittainen, on täysin väärin, että Suomi on tehnyt sopimuksen ennen kuin kokonaiskuva on selvillä. Tällaisen toiminnan taloudelliset ja inhimilliset vaikutukset ovat valtavia. Suomi ei ole useiden kuukausien jälkeenkään ilmoittautunut yhteenkään rokotejonoon. Suomella ei ole enää omaa rokotetuotantoa, joten Suomi on täysin muiden maiden varassa rokotteen saamisessa.

Suositukset

1. Rokotteissa ei saa sitoutua yhteen toimittajaan.
2. Suomen tulee huoltovarmuuden takaamiseksi aloittaa uudelleen oma rokotetuotanto.
3. Kotimaista rokotekehitystä pitää tukea.
4. Suomen on lähdettävä mukaan lupaaviin rokotejonoihin myös silloin, jos riski kohtalaisista taloudellisista tappioista on olemassa.

Huoltovarmuus

Vaikka Suomella on ollut monia muita paremmat huoltovarmuusvarastot, on ollut selvää, että Suomen huoltovarmuudessa on myös ongelmia. Suojavarusteiden määrä ei ole ollut riittävä, pitkät alihankintaketjut ovat aiheuttaneet saatavuusongelmia ja esimerkiksi kausityöntekijöiden saatavuus on aiheuttanut ongelmia myös ruokahuollolle.

Suositukset

1. Huoltovarmuusvarastojen on oltava nykyistä kattavampi ja laajempi. Eri toimijoiden varastosaldoja on seurattava ja puutteista on määrättävä seuraamukset.
2. Huoltovarmuusvarastojen kiertävyys on toteutettava niin, että varastoidut tuotteet eivät vanhene.
3. On turvattava riittävä kotimainen kapasiteetti tuotteiden ja niiden valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseen (esimerkiksi suojavarusteet, diagnostiikkatarvikkeet, lääketieteelliset instrumentit jne.).
4. Ruokahuolto on turvattava niin, että ainakin kriittinen määrä tärkeimpiä elintarvikkeita voidaan tuottaa myös täysin suomalaisella työvoimalla.
5. Ruoantuotannon kannattavuus Suomessa tulee varmistaa niin, että työllistyminen on houkuttelevaa myös suomalaisille. Huoltovarmuuden kannalta on iso ongelma, jos maataloudesta tulee enemmän ja enemmän ulkomaiseen halpatyövoimaan luottava ala.

Terveydenhuollon kapasiteetti

Yksi niin Suomessa kuin muuallakin tärkeäksi noussut ongelma on ollut se, että terveydenhuollon kapasiteetti on ollut hyvin korkeassa käyttöasteessa jo ennen kornaviruspandemiaa. Sen takia pelivaraa ei ole juuri ollut. Henkilöstö ja muu kapasiteetti joutuu koville jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vaikka tärkein keino on tietysti epidemian rajaaminen, aina tämä ei onnistu. Sen takia on varmistettava, että terveydenhuollossa on riittävästi myös ylimääräistä kapasiteettia. Väliaikaisesti on mahdollista nostaa työmääriä ja karsia kiireetöntä hoitoa. Työmäärän nostaminen johtaa kuitenkin henkilökunnan väsymiseen ja siten hoitovirheisiin. Kiireettömän hoidon lykkääminen myös pahentaa sairauksia ja siten kostautuu pidemmällä aikavälillä.

Suositukset

1. Terveydenhuollossa on oltava ylimääräistä kapasiteettia sellaisen tilanteen varalle, että käyttöaste nousee rajusti.
2. Henkilöstöä tulee olla tarpeeksi. Koulutuksen on siis oltava riittävää ja työolojen ja palkan houkuttelevaa.
3. Terveydenhuollon työntekijöiden työajat eivät saa olla normaalitilanteessa niin korkeita, ettei poikkeustilassa enää lisäjoustoa juuri ole mahdollista toteuttaa.

Yhteistyö yksityisten toimijoiden kanssa

Koronaviruspandemiassa on ollut Suomessa havaittavissa nihkeyttä julkisen ja yksityisten toimijoiden yhteistyössä. Yksityisyritykset tarjosivat apua mm. potilaiden hoitamisessa, testaamisessa jne., mutta tätä apua ei kelpuutettu. Tämä aiheutti mm. isoa kuormitusta julkisen puolen hoitohenkilökunnalle. Riittämätön testauskapasiteetti vaikeutti myös epidemian rajaamista. Myös useat yliopistot tarjosivat apua testaukseen, mutta tätäkään ei hyödynnetty. Normaalitilanteessa tietysti tulee käyttää tavallisia hankintamenettelyjä reilun kilpailun varmistamiseksi, mutta poikkeustilanteessa on tärkeämpää pystyä toimimaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Suositukset

1. Epidemiatilanteessa on pyrittävä hyödyntämään tehokkaasti kaikki mahdolliset resurssit.
2. Tavanomaisten tahojen lisäksi tulee harkita myös muita toimijoita, kuten yksityisiä tahoja, yliopistoja, puolustusvoimia jne.
3. Poikkeukselliset toimet pitää silti arvioida kriittisesti niin, että varmistetaan laatu ja hintojen pysyminen kurissa. On kuitenkin voitava joustaa kaikkein tiukimmista säännöksistä ja lainsäädännön tulee mahdollistaa tällainen jousto poikkeusoloissa.

Epidemian asiantuntijapaneeli

Koska tavallisesti hallitukset ja muut päätöksiä valmistelevat ja tekevät tahot on valittu normaaliaikojen toimiin, heidän osaamisensa ei välttämättä liity tartuntatauteihin ja epidemioihin. Normaalioloissa päätöksiä voi tehdä hitaammin, niistä on mahdollista keskustella ja pyytää erilaisia raportteja. Pandemian aikana kuitenkaan tällainen päätöksenteko ei yksinkertaisesti toimi tarpeeksi tehokkaasti. Sen takia on tarpeen koota pian asiantuntijapaneeli, jossa on toimia eri osa-alueilta, ja jotka pystyvät hyvin nopealla aikataululla tekemään kokonaisharkinnan kannalta suosituksia. Heidän tulisi pystyä ottamaan huomioon niin terveydelliset, sosiaaliset, taloudelliset, koulutukselliset kuin muutkin alueet. Vähän vastaavaa, tosin tiedottamispainotteista, paneelia suosittelee myös Pasi Malmi artikkelissaan COVID-19 eli miksi julkisorganisaatioilla on taipumus levittää julkisuuteen väärää tietoa kriisien aikana? (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pasi-malmi/covid-19-eli-miksi-julkisorganisaatioilla-on-taipumus-levittaa-julkisuuteen-vaaraa-tietoa-kriisien-aikana/), kappaleessa Tiedeyhteisön rooli virhetiedon korjaajana.

Suositukset

1. Epidemian hallinnassa tulee käyttää useita asiantuntijoita.
2. Eri alojen asiantuntijoiden on voitava kommunikoida keskenään sujuvasti ja viiveettä.

Muut toimenpiteet

Suomi on jumittanut ajatukseen, että jos toimenpide ei ole täysin tehokas, se luo väärää turvallisuudentunnetta. Sen takia monia hyviäkin keinoja on hylätty. Esimerkiksi rajalla tehdyt terveystarkastukset lopetettiin "tehottomina", vaikka nillä saatiin kiinni moninkertainen osuus nyt Suomessa tehtävään laajaan testaukseen (positiivisten osuus oli tehdyistä testeistä useita prosentteja, kun se on nyt ollut maassa alle puoli prosenttia). Olisi tärkeää ymmärtää, että yhdessä useat vain osittain tehoavat keinot voivat yhdessä tiputtaa taudin tarttuvuusluvun alle yhteen, jolloin epidemia hiipuu. Näitä erilaisia menetelmiä on kokeiltava, seurattava ulkomaiden kokemuksia ja otettava käyttöön / poistettava käytöstä sen mukaan, mitä tietoja niistä saadaan. On myös huomioitava, että sama menetelmä voi jossain tilanteessa olla tehokas ja toisessa taas tehoton.

Suositukset

1. Vain osittain tehoavat toimenpiteetkin voivat olla arvokas lisä epidemian torjunnan työkalupakissa.
2. Erilaisia keinoja tulee arvioida jatkuvasti sekä omilla kokeiluilla että ulkomailta saatujen kokemusten perusteella.
3. Erilaisten keinojen vaikuttavuus eri tilanteissa ja epidemian vaiheissa voi olla erilainen. Sen takia näitä tulee tarkastella uudelleen tilanteen muuttuessa.