Koronastrategian vaikutukset ihmis- ja perusoikeuksiin

Uusi vai (lähes) vanha normaali?

Miltä kuulostaisi jo tänä kesänä yhteiskunta, jossa ei tarvitsisi noudattaa turvavälejä, ei rajoituksia kokoontumisiin, ravintoloiden asiakasmääriin, julkisiin kulkuvälineisiin, hoivakotivierailuihin, riskiryhmiin kuuluville? Ei pelkoa infektiosta, ei itsen tai läheisten joutumisesta sairaalaan tai menehtymisestä. Vain rajoituksia ulkomailta saapumiseen. Olisiko mahtavaa palata tällaiseen tilanteeseen? Vai kuulostaako sille, että ihmisten perusoikeuksiin puututaan liikaa? Näitä asioita pohditaan tässä kirjoituksessa.

Ihmis- ja perusoikeuksista sekä muista oikeuksista

On puhuttu paljon siitä, kuinka koronaepidemian torjumiseksi tehdyt rajoitustoimet ovat puuttuneet ihmisten perusoikeuksiin. Näin onkin. Epidemia kuitenkin aiheuttaa tilanteen, jossa kaikkia oikeuksia ei yksinkertaisesti voi toteuttaa samaan aikaan.

Alla olevassa kuvassa on esitetty oikeuksien hierarkia. Tärkeimpänä ovat ihmisoikeudet. Ne on turvattu kansainvälisillä sopimuksilla, eikä niitä saa rajoittaa esimerkiksi perustuslailla tai lailla.

Yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista on ihmisen oikeus elämään. Muita ovat esimerkiksi mielipiteen- ja sananvapaus.

Perusoikeudet ovat oikeuksia, jotka on turvattu Suomen perustuslaissa. Näitä ovat esimerkiksi oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, vapaus liikkua ja oikeus suojella yksityiselämäänsä, vapaus kokoontua ja kuulua yhdistyksiin sekä omaisuuden suoja.

Näiden perusoikeuksien lisäksi ihmisillä on monia muita oikeuksia, vaikkapa oikeus palauttaa etämyynnistä ostettu tuote 14 vuorokauden sisällä. Nämä eivät ole perustuslain takaamia oikeuksia, mutta voivat olla muiden lakien (kuten kuluttajansuojalain) takaamia oikeuksia.

Koronaviruksen torjumiseksi on pitänyt puuttua siis osaan näistä perusoikeuksista, jotta on voitu taata ihmisoikeuksien toteutuminen, käytännössä siis oikeus elämään. Viruksen leviämistä ei ole voinut estää etenkään alkuvaiheessa (mm. puutteellisista tiedoista sekä henkilöstö- ja testausresursseista johtuen) ilman rajoituksia mm. liikkumisen vapauteen ja kokoontumisiin.

Erilaiset exit-strategiat

Koronakriisille on olemassa useita exit-strategioita. Nämä vaihtelevat viruksen (lähes) hallitsemattomasta leviämisestä (esimerkiksi Brasilia) tukahduttamiseen (mm. Uusi-Seelanti, Australia, Taiwan ja Hongkong). Välille mahtuu monta muuta strategiaa, esimerkiksi hitaasti rakennettava laumasuoja (Ruotsi, joka on tästä kuitenkin epävirallisesti luopumassa) tai taudin pitäminen kurissa, muttei yritystä ajaa epidemiaa nolliin (mahdollisesti Alankomaat; strategia on vaikeasti tulkittavissa).

Suomen valitsema hybridistrategia on melko huonosti määritelty. Hetemäen työryhmän tekemä Exit-raportti määritteli sen käytännössä viruksen leviämisen sallimisen niin nopeasti kuin terveydenhuollon järjestelmän kantokyky kestää. Myöhemmin tämä strategia on vähin äänin todettu toteuttamiskelvottomaksi johtuen koronaviruksen suuresta kuolleisuudesta sekä teho- ja sairaalahoidon tarpeesta. Tämä strategia olisi ollut laumasuojastrategia, joka on käytännössä osoitettu toteuttamiskelvottomaksi ideaksi kehittyneissä maissa (johtuen sekä suuresta kuolleisuudesta että taudin invalidisoivasta luonteesta; keskustelu on tosin keskittynyt näistä lähinnä ensimmäiseen).

Suomen valitsema strategia näyttää olevan taudin vähentäminen, mutta ei täysi tukahduttaminen, vaikka nolla tartuntaa onkin virallinen tavoite. Tukahduttamisen puutteesta kielii esimerkiksi se, että sekä EU:n sisärajoja että ulkorajoja ollaan avaamassa jo kesän aikana. Monessa maassa epidemiologinen tilanne on kuitenkin huonompi kuin Suomessa, vaikka suurin osa EU-maista on menossa parempaan suuntaan. Suomessa joudutaan elämään ns. kahden metrin yhteiskunnassa (joka ei tosin sekään riitä aerosolitartunnoista johtuen - tarvittaisiin mm. kasvomaskit ja sisätiloissa hyvin tehokas ilmanvaihto) siihen asti, että tauti on joko maailmanlaajuisesti tukahdutettu (hyvin epärealistista) tai saadaan rokote.

Hetemäen raportin mukaisen strategian täydellinen vastakohta taas on mm. Uuden-Seelannin valitsema tukahduttamisstrategia. Sellaisessa strategiassa virus tukahdutetaan mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen voimassa pidetään vain maahan saapumiseen liittyviä rajoituksia, joilla estetään epidemian toisen aallon muodostuminen.

Oikeuksien toteutuminen erilaisissa strategioissa

Hybridistrategia puuttuu vain lievästi ihmisten perusoikeuksiin. Lähinnä se asettaa jotain lieviä rajoituksia kokoontumisiin, ravintoloiden asiakasmääriin jne. Matkustamisen rajoituksia poistetaan asteittain. Ensivaikutelmalta tämä kuulostaa hyvälle. Strategiassa on kuitenkin ongelmia. Ensinnäkin, strategialla ei ole selkeää maalia. Sitä jatketaan todennäköisesti strategian vaihtamiseen tai rokotteen saapumiseen asti. Toiseksi, vaikka strategia puuttuu perusoikeuksiin vain kevyesti, se puuttuu niihin hyvin pitkäksi aikaa, joten kokonaisvaikutus voi olla suurempi. Kolmanneksi, strategia vaikuttaa perusoikeuksien lisäksi myös ihmisoikeuksiin: ihmisen oikeuteen elämään ja turvallisuuteen. Strategiassa asetetaan lyhyen tähtäimen perusoikeudet pitkän tähtäimen ihmisoikeuksien edelle.

Ainoat rajoitukset, jotka tukahduttamisesta jäisivät pidemmäksi aikaa, olisivat maahan saapumiseen liittyvät rajoitukset. Rajoja ei tarvitsisi laittaa kokonaan kiinni, mutta ne pitäisi sulkea seuraavin ehdoin:
1. Korkean riskin maista saapuminen olisi kiellettyä, tai vaatisi hyvin pitkän karanteenin myös tavallista pidempien itämisaikojen takia (itämisaika voi harvoissa tapauksissa olla yli 14 vrk).
2. Matalan riskin maista saapuminen olisi sallittu vain 14 vuorokauden karanteenin kautta.
3. Tukahduttamisessa onnistuneista maista matkustaminen olisi vapaasti sallittua.

Lentokentällä vaadittaisiin erityisjärjestelyt "puhtaan" ja "likaisen" puolen matkustajiin, jottei tartuntoja tulisi ennen karanteeniin siirtymistä. Karanteeneja tulee valvoa, ja niiden rikkomisesta on oltava tuntuvat rangaistukset (taloudellinen ja inhimillinen vahinko epidemian puhkeamisesta uudelleen voi olla massiivinen).

Kannattaa myös miettiä tilannetta, jossa epidemian tukahduttaneita maita alkaa olla enemmän ja enemmän. Silloin suomalaisten oikeus matkustaa näihin maihin tulee hyvin todennäköisesti olemaan rajattu. Toisin sanoen, tukahduttamatta jättäminen sulkee tiettyjä liikkumiseen kuuluvia oikeuksia pois joka tapauksessa.

Uusi-Seelanti on onnistunut tukahduttamisessa hyvin, ja tätä kirjoittaessa (9.6.2020) maa on ollut 18 vuorokautta ilman uusia todettuja tartuntoja. Uusi-Seelanti on nyt tilanteessa, jossa se on voinut purkanut kaikki maan sisäiset rajoitukset.

Suomikin on valinnan edessä. On nähty, että epidemian tukahduttaminen onnistuisi Suomessa, jos se halutaan tehdä. Kumpi meillä koetaan tärkeämmäksi: helppo saapuminen epidemiamaista Suomeen, hintana jatkuva löysässä hirressä roikkuminen sekä pelko toisesta aallosta, vai paluu koronaa edeltäneeseen aikaan maan sisällä, mutta rajoituksia maahan saapumiseen?